07 huhtikuuta 2014

Parempi järjestys, parempi mieli! 2nd edition

alkuperäinen julkaisuajankohta: perjantai 24. tammikuuta 2014

Into senkun jatkuu. Aloitetaan nyt suunnilleen oikeassa aikajärjestyksessä, eli sukista jotka tein tädilleni. Teddyä ja Viiviä. Jaoin Teddykerän puoliksi ja tein vartta niin pitkälti kuin lankaa riitti - lähes polvikorkuiseksi saakka yhdellä kerällä pääsi. Viivi on taas akryylilankaa, jonka kestävyydestä Voihan Villasukka! -ryhmässä facebookissa oli taas moitetta. Ei siis Viivistä suoraan, mutta akryylilangasta. Eipä tuo haittane, näillä kun vain lämmitellään ilman tallusteluita. :) Virkatuista kukista luin varmaan kymmenkuntaa eri ohjetta, mutta ei vaan mene perille. Pitäis olla joku vieressä kädesä pitäen opettamassa. Keskiosan ja terälehtien alkukerroksen ymmärsin kuitenkin tehdä, joten sellaiseksi ne sitten jätin. Eihän ne ammattityöltä näytä, mutta tarvitteeko niiden edes?

Järjestelmällisyysprojekti jatkuu, sillä totesin lankakorin olevan turhan matalalla jos se on lattialla ja tiellä, jos se on pöydällä. Se kuitenkin on melko suuri kapistus. :D Piirtelin sitten mieskullan töissäollessa paperille muutamia viivoja, kunnes päätin että tämmöisen hyllyn mä haluan! Matalan tason, jolle voi laittaa lankakorin irti maasta ja jossa olis mahdollisesti alataso jonne vois sujauttaa pari orthex-koria. Säilytystilaa ei ikinä ole liikaa! (Etenkään tämän jatkuvan neuloosin vuoksi kun niitä sukkia tippuu puikoilta melko tahdilla.) Piirsin sitten paperille et tämmösen tahdon ja mies toteutti ja lisäsi vielä hieman omaa maustetta koristeilla. Hyvin se tuohon mun mielestä istuu. ^^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti