29 kesäkuuta 2015

Tuunausta

Lähtötilanne: Kaksi valkoista t-paitaa. Ruususapluuna. Sininen kangasväri. Töpötin. Sakset. Neula, lankaa ja ompelukone. Puolitoista metriä pitsiä.


Ensialkuun muokattiin paitoja. Sekä omastani että siskon paidasta lähti hihat. Myös t-paitojen päänteitä avarrettiin ja muotoiltiin uudelleen. Siskon paitaa lyhennettiin. Sitten alkoi hirvittävä pitsin nupitus..


Ja tottakai ompelu (tämäkin oli yllättävän haastavaa).


Valmis muoto näytti takaa tältä:


Sitten alettiin päästä itse asiaan. Kuvien töpöttelemiseen! Ihan parasta, viimeksi varmaan jossain lastenleirillä ohjaajana ollessa on päässy töpöttelemään kuvaa kangaskassiin.. :) 


Sama sapluuna, kaksi erilaista kuviota. Siskon paidassa on sapluuna paikallaan olleena, reunoja kohti hieman häivyttäen töpöteltynä. Omassa paidassani kuvio on toisen sivusauman päällä ja sitä tehtäessä on käytetty vain yksittäisiä ruusun kuvia ja lopuksi töpötin haaleasti pelkkää sinistä "sumua" kukkien ympärille.

Tässä sitten seuraavaksi lopullisia tuloksia:


Ja sitten toki toinenkin paita.. Hieman suuri mallille, mutta ajatus käy ilmi:


Erityisesti lemppariyksityiskohdaksi nousi oman toppini olkaimet:


Jälkeenpäin tuli sitten hankittua itsellekin kangasvärejä.. Tähän touhuunhan jää koukkuun!

26 kesäkuuta 2015

KYH 1 - minä 0

Tosin vielä on toinen erä painittavana. 

* KYH 1: UFO-nilkasukat
* KYH 2: Semi-UFO kudehöntsis
* KYH 3: UFO-lastensukka
* KYH 4: UFO-pupu

* KYH 5: Toinen kudehöntsis
* KYH 6: Niskatukien päälliset

* KYH 7: Miesten kirjoneulesukat
* KYH 8: Nilkkasukat Regian jämästä
* KYH 9: Zipperpullit bägiin
* KYH 10: Sukat puuvillalangasta
* KYH 11: Sängyn päätyyn pieni peite jäljellä olevista virkkauslangoista
* KYH 12: Unisukat, UFO

Tilannekatsaus kaikista yksitellen:

- UFO-nilkkasukat valmiit. Oli jo ennen juhannusta.
- Semi-UFO kudehöntsis valmis. Jo ennen jussia myös. Ja sen jälkeen sai vielä lisäkoristeita. :D
- UFO-lastensukka. Nääkin on valmiit, joskin päättelemättä. Tuli jussiviikonloppuna valmiiksi.
- UFO-pupu on kasaamista ja päättelyä vaille valmis.
- Toinen kudehöntsis tuli kans valmiiksi tossa männäviikolla. Pitäisi vielä käydä koeajamassa ja kuvaamassa.
- Niskatukien päälliset. Valmiit ja asennettu paikalleen. :D
- Miesten kirjoneulesukat odottaa väärillä puikoilla oikeille pääsyä. Vasta aivan alussa.
- Nilkkasukat Regian jämistä. Eka sukka on puikoilla, kantalappu 2/3 osaa valmiina.
- Zipperpullit bägiin. Punoin ne suoraan kiinni, joten valmista on. Oli itseasiassa jo ennen juhannusta. 
- Sukat puuvillalangasta. Eka sukka on valmis, mutta päättelemättä. Toka sukka on kantapäässä asti valmiina.
- Sängyn päätyyn pieni peite jäljellä olevista virkkauslangoista. Monta kukkaa on jo valmiina, mutta ei ole liitetty yhteen. Eikä ne riitä vielä aikoihin. :D
- Unisukat on jo melkein ekan sukan kärkikavennuksissa mutta ei ihan. Näissä on metallipuikoit kiinni ja inhottaa ihan hirmuisesti :D Pitää ootella puukepit vapaaksi.

Numeroita:
KYH-projekteja aloitettu/jatkettu 12/19
KYH-projekteista valmiina juhannuksena 3/12
KYH-projekteista valmiina kesäkuun lopussa 8/12. Päätin just et mulla on muutama päivä aikaa päätellä ja kursia kasaan. :D

10 kesäkuuta 2015

Pikkuprojekteja

Pieniä juttuja tällä kertaa. Opettelin vetoketjun vetimen punomisen, kun näin fribamyyntipalstalla paracord-narusta tehtyjä vetimiä. Tuunailin sitten westsiden höntsiksen niillä. :)



Vielä toinen pikkuprojekti. Mun piti tehdä minibägi, mutta sitten huomasin että se sopii vieä paremmin sivutaskuksi kudehöntsikseen. Siihen siis. Samalla merkitsin höntsiksen kätisyyden muutamalla virkatulla ruusulla. :)



06 kesäkuuta 2015

Kudehöntsis

Jippikaijei, eka KYH-prokkis valmis. Nytjo. Oli tästä pala kyllä tehty jo viime kuun puolella, vaikka suunnittelin aloittavani vasta kesäkuussa KYHin merkeissä. Kauhiaa ku inspis iski niin oli vaan otettava se koukku käteen ja alettava etuajassa. :D

Värkkäilin siis kudehöntsiksen. Eli höntsäbägin. Eli rennomman meiningin frisbeegolf-laukun. 

Höntsiksen ajatus on se, ettei tartte raahata koko bägiä radalle jos menee vaan huvittelemaan, kunhan saa muutaman kiekon kuljetettua. Siinä meni metsään, venytin nimittäin tän höntsiksen muotoonsa 18 tai 19 kiekolla ja käytössä siellä kulkee sujuvasti korkeintaan 17 kiekkoa. Keskellä on narumainen jakaja ja olkahihna on vanhasta läppärilaukusta.





Tällä hetkellä höntsis palvelee löytökiekkojen säilytyspaikkana, niitä on sopivasti tuolla se vajaa 20kpl, mahtuvat kivasti tuohon bägiin ja kulkevat mukana. :)

Sitten KYH-lista:
* KYH 1: UFO-nilkasukat, (uudelleen)aloitettu 1.6.* KYH 2: Semi-UFO kudehöntsis, (uudelleen)aloitettu 2.6., valmis 3.6.
* KYH 3: UFO-lastensukka, (uudelleen)aloitettu 3.6.
* KYH 4: UFO-pupu, (uudelleen)aloitettu 4.6.

* KYH 5: *kirittävä*
* KYH 6: *kirittävä*


01 kesäkuuta 2015

Vauvahössötystä ❤

Näin kesän lähestyessä jää taas pari työtoveria mammalomalle, ja ajattelin heitä pienesti muistaa perheenlisäyksen johdosta. Hieman salamyhkäisesti seläntakana taukotilassa tikutellen valmistui kumpaisellekin pieni vauvalahja.



Ekana valmistui Murulle tyttövauvan johdosta tumppu + sukkasetti. Sekä tumpuissa että sukissa on vastakkaisissa reunoissa vastakkaisiin suuntiin kiertyvät minipalmikot (toinen tumppu täytetty keittiöpyyhkeellä jotta palmikko erottuisi paremmin, kaikissa samanmoinen). Lankana toimi fleecelanka Paula, joka on 60% akryyliä, 20% alpakkaa ja 20% villaa. 



Toiselle työtoverille, kutsutaan vaikka neiti E:ksi, lähti sukupuolineutraali setti teddystä. Tähän lisäksi virkkailin vihreän korin, jonne koko paketti saatiin sullottua. Lisäksi kyytiin nousi kasvonaamiopurkki ja skumppa, jotta tuore mamma saa sitten lepuutellakin jossain välissä. :) Työkaverilta tuli kyyttiin vielä koliikkia ehkäisevä tuttipullo, vaippoja ja babywipeseja, kun se ymmärtää noiden vauvatarpeiden päälle hieman paremmin. :)

Tästä paketista tuli sitten kuitenkin vähän suurempi kun sain työkaverin mukaan, neidillä on ollut melko raskas odotusaika joten ajattelimme hänen ansaitsevan tämän. :)

Tässä vielä kuva koko setistä esillä ja paketoituna (vaipat rullattiin "ruusuiksi"):








Tässä näkyy sit nuo korttiviritelmätkin, samalla tosin pari levyn kantta jotka askartelin tuttavalle. Pinkkihuppuinen vaunukortti meni Murulle, koska oli tyttö tiedossa. Toinen jää vielä arkistoon, kun marketistä löytyi kortti jossa oli lastenkasvatusohjeita pilkkeen kera. :) Ylläolevat kortit ja vihertäväpohjainen levynkansi on kasattu kartongista leikellyistä palloista ja paloista liimaamalla ne paperiin kiinni suoraan kiskomalla kontaktimuovi päälle. Haastavaa mutta ihan hauskaa. :)