07 huhtikuuta 2014

Lunta ja limeä!

alkuperäinen julkaisuajankohta: keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Jostain syystä tuntuu et mulle iski semmonen lumi&lime-kausi noiden neulosten suhteen. Käsityökorissa lojui pariton vihreä tennarisukka ilman kengännauhoja, joten tulin sitten pohtineeksi josko se kaverille kelpaisi sillä oletuksella että kutaisen (mikä ihmeen sana, neulaisen, tikkuaisen..? Ei kuulosta sen paremmalta... :DD) sille parin. Sukan vihreää (taisi olla Marttojen juhlaväri) ei kuitenkaan pientä nykeröä enempää ollut joten päätin sitten tehdä sukkaparista "Robin-sukat", eli toiseen käänteisinä värit. Näytti kuitenkin ihan kelvolta ja saajalleen kelpasi joten mikäs siinä :)

Siinä sitten pientä limen vihreää jämäpalleroista käsissä pyöritellessäni ajattelin ääneen että mikähän ois seuraava projekti. Ihan orpo olo, kun puikoilla ei ollut mitään. Sisko siitä sitten hihkaisi että tees ny lapaset - moneen otteeseen kun oon meinannu mutta sopivaa väliä ei muka oo ilmenny. No, eikun silmukoita luomaan ja silmä kovana ohjeita ihmettelemään, niin netistä kuin isovanhemman ja pikkusiskon suusta. Lapasethan siitä sitten syntyi, vähän pitkänmalliset mutta ihan hyvät ensimmäisiksi omatekoisiksi lapasiksi ikinä. Selkämykseen piti vähän saada hifistellä joten kokeilin ananaskuviota, johon sain vinkin Suvikummusta. Oli vähän työlästä mutta kyllä siinäkin sitten vauhtiin pääsi - nähtävästi niin paljon että meni lapanen pitkäksi. :D

Voihan villasukka-ryhmässä oli tänään pieni kilpailunpoikanen. Haaste oli tikuta kolmen vartin verran ja laskeskella sitten aikaansaannostaan. Sattuipa olemaan tunnin verran tyhjää odotteluaikaa joten tartuin kutimiin ja pääsin viimein käsiksi tuohon herkulliseen seiskaveikan karnevaali-lankaan! Tikkusin kaikkiaan 27 ja 3/4 kierrosta, yhteensä 1554 silmukkaa. 14 silmukkaa per puikko, eli viimeisen 28:nnen kierroksen viimeinen puikko jäi kokonaisuudessaan tikkuamatta. 9cm syntyi siis vajaassa tunnissa 2o2n -joustinta! (Ja voi herkku miltä tuo lanka näyttää livenä, paljon nätimpi kuin kuvissa!)

Vielä viimeisenä silauksena mieskulta päätti yllättää mut ompelukonepöydällä. Sellaisen se sitten askartelikin. Tässä siitäkin vielä todistusaineistot:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti