06 kesäkuuta 2016

Kakkuisaa kevättä!

Kylläpä on käynynnä hiljaiseksi. Tuntuu, että kevät tuo energiaa, mutta myös hirveästi kaikkea toimintaa johon se energia sitten kummasti kuluu. Onneksi kädentaidoille saa ryöstettyä aina välillä hetken sieltä ja hetken täältä, ihan vaan jotta pysyy edes melkolailla järjissään kaiken kiireen ja juoksemisen keskellä. 

Mun kaunis ajatukseni tasaisista postausväleistä ja julkaise-kun-valmistuu -rytmistä on hieman katkennut, joten nyt tulee sitten muutama enemmänkin sellaisella aihealueittain kootulla tyylillä.. :D


Ystävän tyttölapsi täytti 6v, joten sitäpä juhlistettiin sitten. Ystävän kanssa tehtiin kakku, joten yksin en itselleni kunniaa siitä vie. Kakkua koristaa Frozenin Elsa ja Anna.


Kakussa oli pieni jekku sisällä, se oli ihan sininen.. Pohjana käytettiin siniseksi värjättyä vaaleaa mokkakakkupohjaa.


Minäkin täytin vuosia pari viikkoa Iinan jälkeen, joten tein itsellenikin kakun. Tällä kertaa sitä pääsi koristamaan Naruto -anime/mangasarjan pääsankari Naruto. 


Sisältö oli banaani+kuningatar, joten syrjään tuli sitten vattuja ja mansikoita. :) Kuva on tehty suklaasta, joten tässä näkyy kuinka se on vasta kakun päälle asetettu eikä vielä aivan sijoilleen laskeutunut. 


Varmuuden vuoksi tein vaihtoehtoisenkin kakkukuvan suklaasta, ja pitihän sekin sitten käyttää. Punaiset raidat essussa tomusokerista.


Kesäkuun alusta kustannuspaikkani vaihtui virallisesti, mutta käytännössä about toukokuun puolivälistä on alkanu työpaikka liukua myymälästä toiseen. Uuteen myymälään siirtymisen kunniaksi tai vuoksi, miten sen kukin kokee, tein vanhoille työkavereille vähän voileipäkakkua. Takimmainen on kinkuton versio, etummaisissa on myös kinkkua. Kurkku-tomaattitäyte noin muutoin. :)