31 joulukuuta 2014

Kokeilussa piparkakkujuustokakku

Joulun jälkkäripöytään oli tarve jokin eväs järjestää, joten bongattuani kaupan hyllystä Arlan piparkakkurahkaa ajattelin kokeilla vääntää sitä apuna käyttäen juustokakkua. Pohjaksi otin hyväksi havaitsemani juustokakkureseptin, jota muokkailen tilanteen mukaan. Tähän laitoin vaahtoutuvan vaniljan sijaan tavallista kuohukermaa vaniljasokerilla ja makurahkana käytin sitä piparkakkuista. Kiilteen ois vielä vaatinu, kenties glögikiille ois toiminu? Pitää kokeilla. Täytteeseenkin ois voinu murustaa pipareita, pohjaan käytin 400g piparia ja määrittämättömän määrän voita (sen verran et pysyi kasassa.. :D). 

Pohjana käytetty ohje oli siis mulla tuplana tuossa, kun mun irtopohjavuokani on melkolailla kookas. Tässä kuitenkin se, miltä koekappale lopulta näytti:



Maku oli vähän kesy, ehkä ihan hyväkin ettei menny äklömakeaksi tai mitään, mutta tuohon täyteosuuteen ois kaivannu lisäpotkua. Muuten ihan hyvä tasoitus joulupöytään. :) Piparipohja + murut tuossa päällä kuitenkin tasoittivat, koska keksi itsessään on aika vahvan makuista. Pohjanhan ois voinu vaikka leipoa suoraan piparitaikinasta ja jättää hieman pehmeäksi, mutta tilanne tuli sen verran sukkelaan että tyydyin kaupan (kotimaisiin) valmispipareihin. Close enough!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti