18 joulukuuta 2017

Joulun laittoa


Sain jouluverhot vaihdettua jo peräti ennen joulukuun alkua ja iskipä oikein tehopuuska ja lyhensin ne samalla paremman mittaisiksi (valmis metrikappa). Ylijäämästä halusin jotain jouluisaa tekstiiliä muualle käyttöön, joten ompelin vihreiden tähtityynynliinojen talvisiksi korvaajiksi tällaiset. Vieläkin ylijäämää jäi, joten siitä puuhasin sitten seuraavan, joululahjapussin; 



Tämä eritoten oli oikein pikapikatyö, suristelin saumurilla neulaamatta ja huolittelematta sen suuremmin pohjan sekä reunasaumat ja sitten tein pienet viisteet pohjaan (joka siis jäi hyvin kapeaksi mutta väliäkös sen). Saanpahan lisää tontunkuvia esille! 

Asensin myös kamalasti jouluvaloja, vaikkei mies niistä niin perusta. Pitelen niitä sitten aina silloin tällöin päällä hämärinä aamuina kun mies on töissä ja minä vasta menossa iltavuoroon.. 

Hankin myös minikuusen. Tämmöisen, jota en voi tappaa (kehitystä! Montakohan kuusireppanaa piti onnistua tappamaan ennenkö tajusin että pakko se on muovisella mennä..). Eikä ollut edes iso hankinta, olisko ollu 8€ Lidlissä ja siinä oli vielä koristeetkin mukana. Halusin kuitenkin jotain pelkistettyä tähän tavarapaljouteen, joten koristeista kiinni pääsi vain yksi kultatähtönen. Tältä se nyt näyttää:




Kutsuin työkaverini pikkujouluilemaan meille, ja tokihan kaiken on oltava sitä varten tiptop. Ah, ihanaa kun on syy päästä laittamaan niin itseään kuin kämppääkin! Töihin kun ei kannata kauheasti laittautua, kaikki valuu hikinoroina tai pakkastyöskentelystä sulatellessa joka tapauksessa pitkin naamaa ennemmin tai myöhemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti