22 toukokuuta 2015

KYHäilyä!

Ilmoittauduinpa sitten mukaan KYHiin, KesäYön Hullutukseen. Kesäkuun alusta juhannukseen saakka joka päivä olisi tarkoitus aloittaa uusi projekti tai työ, eli yhteensä 19 kappaletta. Niiden loppuun saattamiseen on aikaa heinäkuun loppuun saakka. 

Ajatuksen KYHistä bongasin Knitcrochenatorin blogista. Liityin Ravelryn KYH-ryhmään ja ilmoittauduin mukaan heti homman havaittuani. Nyt ei enää peruta! :D Katotaan kuinka tässä käy. 

Tähän KYHiin hyväksytään mukaan myös UFOt, eli aikaisemmin aloitetut keskeneräiset työt loppuunvietäviksi (UFO = UnFinished Object). Niitähän riittää aina, ainakin sukkia joilta puuttuu parit, joten ehkä jokusen niistä sais valmiiksi..

Haaveilin ottavani KYHin puitteissa puikoille /koukulle..
* Parittomaksi jääneille sukille parit
* Kirjoneulesukat
* Pipo
* Lapasia

* "Lättylaukku" kuteesta
* Kesäsukkia
* Autoon jotain pientä kivaa


Saiskohan näistä jo sen tarvittavat 19 kasaan? Riittäisikö kantti saattaa kaikki valmiiksi ajoissa? :D Eikun aivosolut raksuttamaan ideoista ja sormet jo lämpiämään rupeamaa varten! :)

08 toukokuuta 2015

Kiitossukat

Mainitsin jo aikaisemmissa postauksissa saaneeni talvisaikaan ison kasan (pari jätesäkillistä) sekalaisia lankoja. Kiitokseksi niistä tein antajalle sukkaparin näin kesän kynnykselle olosukiksi. Tai tossuiksi. Miten vain. :)



Nilkkamallin piirakat siis. Kärkikavennuksen tein sädekavennuksena, koska pidän sitä kestävämpänä kuin nauhaa ja jotenkin en oikein tahdo saada nauhaa nätiksi tähän malliin istutettuna. Toivottavasti ovat sopivat ja mieleiset viileisiin kesäiltoihin!

03 toukokuuta 2015

Lopputalven tikuttelut

Aina jokin livahtaa kameran ohi jäämättä filmille.. Tai sitten pakenee sukkelasti kaapin tai pussukan syvyyksiin ennen kiinnijäämistä. Oli miten oli, tässä helmi-huhtikuun välillä puikoilta pudonneet, jotka edellisessä postauksessa jäivät kuvatta:




Teddystä reilun kolmen kerän verran kului huppuhuiviin, lämmin on mutta silti lopputulos ei valtavasti miellyttänyt. Ehkä kokeilen toista mallia vielä, kenties hileelle tarkoitetulla ohjeella? Tässä poikkesin ohjeesta sen verran etten koko ainaoikeaa osuutta ommellut loppuun saakka yhteen ja lisäsin lopuksi etureunaan narut.




Vuoden ekat kesäsukat! Lyhytvartinen omasta päästä säädetty malli. En erityisesti lämmennyt tuolle vihreälle sävynä, mutta toimii ihan kivasti kun heitin vaaleampaa vihreää vähän sekaan piristykseksi. Koska varsi on superlyhyt, laitoin perään vielä reikärivin ja virkatun narun, jotta saa kiristellä jos alkaa tuntua tippuvan. :)



Lasten kuplivat. Jämien tuhlaamista taas parhaimmillaan. Keltainen meni kokonaan, samoin omat jämät tuosta harmahtavasta (virallisesti se taitaa olla jokin ruskea, harmaalta se mun silmään näyttää!). Lainailin sitten äipältä lisää lankaa jotta sain nämäkin valmiiksi. :) 


Nämä pitää vielä uudelleenkuvata! Kyseessä on siis nirkkoreunakokeilut, jotka kuvasin jo edelliseen postaukseen ja sanoin että ne mielestäni kaipaavat jotain vielä. Löysin sen jonkin käsityökopan pohjalle jemmatuista vihreistä virkatuista kukista ja nappivarastosta löytyi kivat ananakset siihen päälle. Kyllä nyt kelpaa tepastella viileinä kesäiltoina. :)




Projektikorin sivustalta löytyi vielä tällaiset, tein valmiiksi teddyn jämäkeristä odottelemaan uutta inspistä ja tarvista. Nämä siis on pelkät varret. Nuo pinkit terät ehkä tuolla piirakkamallilla vois kyllä olla ihan kivan näköset. :) Napit on puuta. Mukailin kuvion tästä, mutta tuntui monimutkaiselta niin tein yhtä silmää kapeampana palmikot. 



Toinen yllärilöytö. Muistikortilla sattui olemaan kuva säärystimistä, jotka annoin siskolle suunnilleen heti kun ne vaan valmiiksi asti ehtivät. :) Lankana softy ja malli valepalmikkoa.