alkuperäinen julkaisuajankohta: keskiviikko, 5. lokakuu 2011
Kirjoittaminen on aina ollut se asia, jonka osaan parhaiten. En koskaan
ollut juurikaan musiikki-, kädentaito- tai kuvaamataitoihmisiä. Aikoinaan
kirjoitin paljon novelleja ja runoja, keskustelin Demi.fi:n foorumeilla,
kirjoitin päiväkirjaa aktiivisesti.. Jossain vaiheessa se kaikki vain jäi.
Vuosia sitten jossain internetin kätköissä oli blogi, itse kirjoittamani,
mutta sekin oli vain kuukauden, parin villitys ja jäi uuden villityksen alkaessa.
Se, mitä omasta kirjoitustavastani olen huomannut, on se, että kirjoitan
kun jokin muuttaa sitä mikä olen, miten ajattelen tai missä liikun.
Muutokset johtavat aina kirjoittamisen tarpeeseen. Tämäkään kerta ei
ole poikkeus. Mielenkiinnolla odottaen, kauanko tämä innostus kestää -
ehkä pidempäänkin nyt, kun en ole enää teini ja kaikkien tuulten vietävissä.
Vuosia sitten kirjoitin harvoin - uskon että syynä oli se, että ystäväpiirini
vei niin paljon aikaa. Toisinaan kuitenkin heräsin keskellä yötä ja koin
valtavaa tarvetta kirjoittaa jotain - se, oliko siinä mitään järkeä tai
punaista lankaa, oli toissijaista. Riitti, että kirjoitin. Ystäväpiirissäni oli
parhaimmillaan parhain ystäväni, muutamia läheisiä ystäviä, vanhaintanssiparini
(aivan oma lukunsa), tuttuni yleisurheilupiireistä (mese oli silloin ahkerasti
käytössä) sekä kaveriporukka, jonka sisään en koskaan kunnolla päässyt.
Aikojen saatossa kaikki kuitenkin lähtivät omiin suuntiinsa.
Parhain ystäväni silloin lipui yhä enemmän porukkaan, jossa itsekin olin mutta
johon en koskaan kokenut kuuluvani. Yhä edelleen yhteydenpito on
säännöllisen epäsäännöllistä, mutta olemassa silti. Muutamat läheiset ystävät
etäätyivät lähtiessään opiskelemaan muita aloja muille paikkakunnille ja uusiin
piireihin - vanhaintanssiparini oli yksi heistä. Yhteydenpito tuttuuni katkesi
jossain vaiheessa, ja vaikka nykyään asumme samassa kaupungissa ja
näemme ohimennen satunnaisesti, ystävyyssuhde ei koskaan palannut.
Muuttaessani kaupunkiin korkeakouluopintojen perässä olin yksin. Ainoa,
mikä lukioajoilta piti, oli seurustelusuhde. Uusia kavereita toki tuli uudelta
luokalta, mutta ei mitään sellaista, mitä ennen oli. Oli jopa ahdistavaa olla
niin ilman ketään - kumppani on aina kumppani ja kaikesta voi puhua, mutta
koska hänen näkökulmansa oli niin erilainen kuin opiskelijan, se oli välillä
vaikeaa. Koin tarvitsevani jonkun suhteen ulkopuolisen jonka kanssa vaihtaa
ajatuksia, jonkun jolle vuodattaa sydämen syvimmät murheet ja salat.
Viime kesänä, heinäkuun puolivälissä tapasin tietokonepeliharrastuksessa
vastaan tulleen kaverin. Keväästä saakka olimme LoLittaneet yhdessä ja
heinäkuussa sovimme tapaavamme kesälomareissun yhteydessä. Tästä
yhdestä tapaamisesta alkoi positiivinen syöksykierre kohti ystävyyttä.
Kutsuimme hänet kotiimme lanittamaan, sitten hän kutsui meidän luokseen
Herwoodiin. Sitten meille, sitten Herwodiin - see the pattern? Satunnaisesta
pelikaverista tulikin (lähes) päivittäinen juttukaveri. Sanoisin jopa että
ystävä, mutta juttuystävä sanana kuulostaa jokseenkin typerältä. :D
Miten mahtavalta se tuntuukaan, kun pitkän yksinäisen jakson päätteeksi
tapaa ihmisen joka suorastaan huokuu luotettavuutta! Täytyy myöntää
että näin 3kk päästä ensitapaamisesta livenä voisin sanoa pystyväni
luottamaan salaisuuteni ja murheeni tälle henkilölle, niin lyhyeltä kuin tuo
tuttuus kuulostaakin. Viimein kohtasin toisen opiskelijan, ihmisen joka tiesi
mitä tarkoittaa monotoninen luennoitsija ja ymmärsi miksei aina tarvitse tai
edes kannata mennä istumaan koulun penkille! Joku, joka motivoi silloin, kun
edessä on huima tehtävävuori ja jonka kanssa silti voi puhua muustakin kuin
koulusta - vieläpä niin, ettei se tunnu luonnotomalta.
Thx for being there for me!
Toinen loistava ystävyyssuhde, joka on tämän syksyn aikana rakentunut,
on ystävyys tutoroimani belgialaisen vaihto-oppilaan kanssa. Kauhistuttaa
ajatellakin että vain muutaman kuukauden päästä sitä jo seistään
lentokentällä hyvästelemässä kyynelsilmin. Hän on sitä kaikkea mitä vain
vaihto-oppilaalta voi toivoa: kiinnostunut uudesta kielestä ja kulttuurista
(saunakulttuuri eritoten!) sekä valmis kokeilemaan ja oppimaan ja
näkemään uutta. There is so much we've been through together, so much
we've seen and accomplished together! You better keep in touch for the
rest of your life! <3 Sääli sinänsä, että toinen tutoroitavani ei ole niin
sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, itseasiassa tuntuu etten ole missään
vaiheessa saanut juuri mitään kontaktia häneen. Toivotaan, että se
muuttuu, vielä on aikaa jouluun!
Näin, tässä tämä tältä erää. Toisen kerran.
Kiroan esikatselunappulan alimpaan helvettiin.
Kiitos kun kadotit edellisen, vielä pidemmän tekstini. >_<
- Minnnie
