29 tammikuuta 2015

Postia jostain kaukaa

Jossain vaiheessa loppukesästä tai syksyn puolella suomalaiset teki hyökyaaltomaisen hyökkäyksen jenkkiläisvetoiseen Addicted to sock knitting -ryhmään naamakirjassa. Siellä sitten löytyi mielenkiintoa ja neuleihmiset ympäri maailman käänsivät katseensa suomalaiseen Voihan villasukka!-ryhmään, Novitan vetämään. Novita ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle ulkomaanelävistä meidän kotikutoisessa ryhmässä, joten perustettiin Knitting socks in Finland. 

ASK:issa sitten alettiin pohtia sukkavaihtojuttuja ja joku teki Ravelryyn sitä varten ryhmän. Ravelryn kautta pistettiin erään Edenin kanssa kirjevaihto alulleen joulun alla ja lähetin hänelle britteihin pari sukkaohjetta ja Novitan Nalle Marjaretki-lankaa. Joulun jälkeen Edeniltä tuli paluussa paketti:


Kuoren takaa paljastui kirjeen lisäksi nilkkasukat jännästä tweed-langasta ja vyyhti pehmoista herkullisen väristä sukkalankaa. Hieman ohkaista, mutta ehkä se on aika kokeilla taas onko musta ja metallipuikoista pariksi. :) Ei muuta kuin herkullisen mallin etsintään..

Ehdotuksia?

Tikutteluntäyteinen tammikuu, osa 2

Kyllä se tästä! Innostusta uusiin malleihin on ainakin löytynyt.. Tein toisetkin Baby Marino & seiskaveikka sukat, näissä pinkin sijasta niistä toisista muovisukista jääneet jämät. Samaa kokoa kuitenkin. :)


Lidlistä hyppäsi matkaan virkkauslankaa, jossa tais olla suosituksena puikko/koukku nro 6. Mukanakin jopa oli muovinen kutosen koukku, mutta enhän mä sit innostunu sitä ohjeen pipoa toteuttamaan.. Ei pelkoa! Sen sijaan langat päätyivät 3,5mm pyöröille ja opettelin magic loopin samalla. Kärjestä alotettu, siksi varmaan tuo yläosa jäi vähän kummalliseksi.. :D Näihin ois tarkotus tehdä sisälapaset alpakasta, muutoin ovat hieman liian miestenkokoiset omaan käteen. :)

Magic loop siis selätetty!

Langan koostumus oli 70% polyakryyli / 30% kerittyä villaa. 



Törmäsin tähän malliin puolivahingossa sukkaryhmiä selaillessa naamakirjassa. En jaksanut alkaa miettiä miten kaventaa kuviota, joten kopioin ruutupaperille kuvion ja jatkoin sitä vähäsen niin, että reunimmaisetkin vehkeet tulee kokonaisiksi. Malli löytyy Ravelrystä nimellä Cox Sox. Ja luonnollisesti koska aina ei voi olla terävänä, tein ensimmäiseen sukkaan varsin ponnettomia meisseleitä, toisessa sitten hyppäsivät jo kunnolla tanaan. :D




Katsellessani epämääräistä kasaa sukkia ja muita neuleita pussukassa päätin, että niihin tarttee saada jotain tolkkua. Niinpä otin kynän kauniiseen käteeni ja rustasin paperille pohjan vyötteille, jotta saisin parit pysymään siististi yhdessä ja samalla näkisi kertavilkaisulla kaiken oleellisen sukista. Vyötteeseen tuli siis taakse tilaa koolle, materiaalille ja pesuohjeille. Ehkä nämä (ja kaikki loput, jotka ei kameran eteen päässy) tästä löytää vielä uusiin koteihin joskus... :)



Näillä eväin tällä kertaa. ^^